Yksi varhaisimpia ruokamuistoja on painunut ilmeisen monien kirmanrantalaisten mieliin 1950-luvun loppupuolelta.<\/p>\n
Salmenniemess\u00e4 pidettiin kanoja niin kuin maalla ruukattiin, vaan niit\u00e4 ei sy\u00f6ty. Olin kuullut kerrottavan, ett\u00e4 Jussilassa tavattiin tehd\u00e4 kukosta herkkua. Lienen ollut ehk\u00e4 5 vuotias, sill\u00e4 menin kouluunkin 6-vuotiaana ison kokoni takia. Oisko ollut niin ett\u00e4 juuri Joonas antoi tuon kukkoidean.<\/p>\n
Koska Jussilan kukko lauloi, ei talon is\u00e4nt\u00e4v\u00e4ki halunnut sit\u00e4 pataan, mutta oma kukkomme siihen jouti. Omien muistikuvien mukaan olin sit\u00e4 ruokkinutkin, mutta \u00a0kukko oli jotensakin \u00a0\u00e4ksy. Minun \u00a0piti \u00a0toimittaa itse kukko Jussilaan. Taisi olla ehtona kukon paistamiselle. \u00c4iti oikokoon muistikuviani, mutta yksi kiintoisimpia laitteita oli Jussilan vanha rautapy\u00f6r\u00e4inen traktori, jonka takia siell\u00e4 k\u00e4vin.<\/p>\n
Toinen merkitt\u00e4v\u00e4 vierailujen syy oli muistaakseni Jeri-niminen \u00e4k\u00e4inen pystykorva. Sen kopissa k\u00e4yminen oli mielest\u00e4ni eritt\u00e4in uskalias teko sekin.<\/p>\n
Jussilan v\u00e4ki oli my\u00f6s erityisen kiintoisaa. Joonaksen muistan varsin hyvin, kuten tietysti vanhaem\u00e4nt\u00e4 ja nuoripari Annikki ja Urpo. Leena oli jo aika iso tytt\u00f6, joka ei pystytukkaisen pikkupojan leikeist\u00e4 kait en\u00e4\u00e4 niin v\u00e4litt\u00e4nyt. Sitten oli muistaakseni Eila, joka viitsi vehata kanssani ihan huvikseen.<\/p>\n
Jussilan keitti\u00f6n kiehtovin asia oli hella, jonka p\u00e4\u00e4h\u00e4n Erkki Kek\u00e4l\u00e4inen, kyl\u00e4n sepp\u00e4 oli juottanut kuparista kuumavesivaraajan ja siihen tuli putkea pitkin vesi. Hellan kierukka kuumensi veden joka tinki kiehumaan. Se oli paljon suurempi kuin Salmenniemess\u00e4. Istuin tuon tuostakin keitti\u00f6ss\u00e4, varsinkin kun Jussilan tuvassa oli naisv\u00e4ell\u00e4 isot luomapuut, kangaspuut, kehinkakot ja rukit.<\/p>\n
Kukko oli kuitenkin \u00a0t\u00e4rke\u00e4 juttu. Salmenniemess\u00e4 kukko panttiin ”viholaiss\u00e4kkiin” ja s\u00e4kin suu sidottiin kiinni. H\u00e4din tuskin jaksoin s\u00e4kki\u00e4 kantaa l\u00e4pi K\u00e4\u00e4ri\u00e4l\u00e4n peltojen, ali Ollin aitojen, Lappalaisen luona olevalle Hiekkalan V\u00e4in\u00f6n ladolle, jonka siimeksess\u00e4 vilvoitteli kes\u00e4isen\u00e4 p\u00e4iv\u00e4n\u00e4 Lahja-niminen hevonen.<\/p>\n
Lappalaisen ja Jussilan v\u00e4lisell\u00e4 polulla kun jouduin alittamaan piikkilanka-aidan – kukko meinasi karata. Sain sen viime hetkell\u00e4 kiinni viljapellolta, joka oli laiholla. Se kuvannee vuodenaikaa hyvin. Minua harmitti kukon karkaaminen kovin, koska jouduin tallaamaan linnun r\u00e4piskelyn takia viljan oraita.<\/p>\n
Lopulta sain kukon Jussilaan. Joonas naksautti aitan rappusella silt\u00e4 kirveell\u00e4 p\u00e4\u00e4n, suolisti ja Urpo k\u00e4ytti muistaakseni karjakeitti\u00f6ss\u00e4 tai saunalla kukon avotulella ett\u00e4 pinta k\u00e4r\u00e4hti h\u00f6yhenist\u00e4.<\/p>\n
Sen tuoksun muistan aina. Se oli ihan \u00a0eri kuin sian nahan kaltaamisen tai vesilintujen korventamisen j\u00e4ljilt\u00e4. Tuoksussa on savua, palanutta h\u00f6yhent\u00e4, hiilt\u00e4, kosteaa nahkaa ja h\u00f6yry\u00e4v\u00e4\u00e4, \u00a0jopa imel\u00e4\u00e4 valkoista lihaa.<\/p>\n
Annikki paloitteli linnun pataan, k\u00e4risti rasvassa (muistelen laardia) Sitten pataan meni porkkanaa, lanttua, perunaa ja ruohosipulia paljon. Kaikki oli isossa alumiinisessa kattilassa ja se k\u00e4rysi kun freesattiin ainekset. P\u00e4\u00e4lle meni voita ja vett\u00e4. Perunat haettiin keitti\u00f6n ikkunan puolelta taloa ja ihailtiin miten porkkanoita oli viel\u00e4 s\u00e4ilynyt ja lanttuja. N\u00e4in siksi ett\u00e4 kellari oli avattu vasta kev\u00e4ttalvella edelliskes\u00e4n hyvien satojen vuoksi. Ruohosipuli oli tuoretta ja sit\u00e4 kasvoi erikseen penkiss\u00e4 saunan suunnalla.<\/p>\n
Varmaan istuin kokonaisen tunnin keitti\u00f6ss\u00e4 \u00a0odottamassa milloinka kukkoa saadaan.<\/p>\n
Keitti\u00f6n p\u00f6yt\u00e4\u00e4n katettiin kaikille lautaset ja sain istua Joonaksen vieress\u00e4. Sit\u00e4 ruokailua en ole unohtanut koskaan. Rieskaa, taisi olla kauraleip\u00e4\u00e4 – ei ainakaan ruisleip\u00e4\u00e4 kun se kastettiin kukkopaistiin. Lihat olivat olleet uunissa niin ett\u00e4 ne kiilteliv\u00e4t ruskeina ja rapeina. Perunat ja porkkanat Annikki ”toksasi” haarukalla paistinesteeseen ja se oli hyv\u00e4\u00e4. Sinikukkaisesta kannusta sai maitoa joka oli l\u00e4hteenkylm\u00e4\u00e4.<\/p>\n
Sellainen K\u00e4\u00e4ri\u00e4isten herkkukin l\u00f6ytyi ja. Tiet\u00e4\u00e4kseni Jussila oli ainoa paikka Kirmalla jossa tuohon aikaan sai kukkopaistia. Saattaa olla Riitta Koskelalla olisi jotain muistikuvia asiasta, koska jotenkin mieleen sotkee sellaistakin ett\u00e4 p\u00f6yd\u00e4ss\u00e4 olisi ollut ainakin Timo K\u00e4\u00e4ri\u00e4inen, Riitan is\u00e4. Oikokoon ken paremmin muistaa – mutta kukon kyll\u00e4 muistan ja sen maun – my\u00f6s p\u00e4\u00e4piirteet sen valmistamisesta.<\/p>\n","protected":false},"excerpt":{"rendered":"
Yksi varhaisimpia ruokamuistoja on painunut ilmeisen monien kirmanrantalaisten mieliin 1950-luvun loppupuolelta. Salmenniemess\u00e4 pidettiin kanoja niin kuin maalla ruukattiin, vaan niit\u00e4 ei sy\u00f6ty. Olin kuullut kerrottavan, ett\u00e4 Jussilassa tavattiin tehd\u00e4 kukosta herkkua. Lienen ollut ehk\u00e4 5 vuotias, sill\u00e4 menin kouluunkin 6-vuotiaana ison kokoni takia. Oisko ollut niin ett\u00e4 juuri Joonas antoi tuon kukkoidean. Koska Jussilan kukko …<\/p>\n